Joogahaasteesta palautuminen on kuin palautuisi maratonista

Täydet 40 päivää suoritettu

Joogahaasteen suorittamisesta (luit aivan oikein, suoritin haasteen, kaikki 40 päivää putkeen, 75-90 minuuttia joogaa joka ikinen päivä!) on kulunut nyt reilu viikko (tarkalleen ottaen 11 päivää) ja vasta nyt voisin kuvitella meneväni jälleen tunnille.


Ystäväni, aktiiviurheilija, maratoonari, liikunnanopettaja, osallistui aikanaan elämänsä ensimmäiselle maratonille Jyväskylässä. Olin kannustamassa häntä ja hän pinnisteli juoksun loppuun. Ajalla ei ollut väliä, vain sillä, että pääsi maaliin asti. Hän pääsi maaliin ja oli siitä onnellinen. Hän kertoi, että lihaksia särki seuraavat kaksi viikkoa.

Oletan, että minun lihaksilleni tämä 40 päivän joogahaaste vastasi eräänlaista maratonia. Lähdin siihen aika kylmiltään. Jos nyt olin kesällä käynyt satunnaisesti puistojoogassa ja silloin tällöin joogasalilla, niin yhtäkkiä 40 päivää putkeen rankkaa fyysistä treeniä jokaikinen päivä oli aika shokki elimistölle. Ymmärsin sen kyllä jossain vaiheessa haastetta, mutta luonteelleni ei ole tyypillistä antaa periksi. Päinvastoin. Jos olen päättänyt jotain, sen teen, vaikka tekisi kipeää, vaikka järkeä ei olisi enää touhussa ja vaikka kyse ei olisi enää muusta kuin periaatteesta. No, olen oikeasti tyytyväinen siitä, että sain suoritettua haasteen loppuun, ja tulen jatkamaan joogaharrastusta 2-3 kertaa viikossa. Kolmas tavoitteeni, eli liikkuvuuden palauttaminen 10-20 vuoden tasolle ei sentään onnistunut. Ehkä olen kuitenkin sen verran kasvanut vuosien varrella henkisesti, että kestän sen, että ihan kaikki tavoitteet eivät täyty.

Mielenkiintoista tässä haasteen loppumisen jälkeisessä ajassa oli se, kuinka väsynyt olin. Loputtoman väsynyt ja uupunut. Niin uupunut, että en saanut öisin unta, kun lihaksia särki ja pääkopassa pyöri ajatukset. En edes tiedä mitkä ajatukset, mutta uni ei tullut. Nyt, 11 päivää haasteen jälkeen huomaan, että vähitellen alan olla palautunut. Kehoni oli aikamoisessa ylivirittyneisyyden tilassa, joku voisi sanoa sitä ylikunnoksi, ylikuormittuneisuudeksi, liialliseksi rasitukseksi tms.

Juuri nyt katson joogahaasteen blogin pitämisen inspiraatiota, Julia & Julie -elokuvaa. Oletko nähnyt sen? Aivan loistava elokuva! Meryl Streep on suosikkinäyttelijäni, ja jostain syystä sain päähäni pitää blogia tästä joogahaasteesta samaan tapaan, kuin leffassa Julie piti blogia joka päivä tekemistään ruokaohjeista Julian (Meryl Streep) ohjeiden mukaan. Valloittava elokuva! Tämä ilta on täydellinen päätös 40 päivän joogahaasteen blogilleni. Siitä, mistä se sai aikanaan inspiraationsa, siihen se myös päättyy. Ja kummallista kyllä, tämä ei ollut suunniteltu ajoitus...

Leffassa Julie toteaa, että blogin pitäjä on itsekeskeinen ja kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan. Puoliso huutaa, ettei maailma pyöri hänen ympärillään ja että tästä riidasta et kirjoita blogiin. Tämän saman totesin haasteen aikana, että haasteesta suoriutuminen edellytti aika paljon itsekeskeisyyttä, oman ajan laittamista kaiken muun edelle, jopa haasteen laittamista töiden ja perheen edelle. Puolisoni ei huutanut minulle, ei riidellyt, tai sanonut, että maailma pyörii ympärilläni, mutta ymmärsin, kuinka lujille hän joutui. Minä juoksin joogatunnille, kun hän pyöritti lapsiperheen arkea. Työpäivät jäivät vajaiksi, kun minä juoksin joogatunnilla (tosin tein työt sitten illalla lasten nukkumaan menon jälkeen).

Kuitenkin, tämä haaste oli UPEA kokemus, ja en jättäisi sitä pois. Kiitos, kun olet kulkenut kanssani, ja seurannut matkaani. Tämä haaste päättyy nyt ja kirjoitukseni päättyvät tähän. Harmi, että en saanut sinulle kuvia päälläseisonnasta, yhden jalan lootusasennossa seisonnasta tai muista jopa taidokkaista liikkeistä, joita onnistuin jälleen tekemään. Saat kuvitella ne mielessäsi, ehkä jopa itsesi tekeminä :)


Rauhallista ja leppoisaa joulun aikaa toivotellen,
Kirsi

Päivät 29 - 36. Haaste lähestyy loppuaan! Mikä fiilis?

29 - 31. päivät

Tämän viikon alku oli ajankäytön osalta täysin epäinhimillinen. Maanantai, tiistai ja keskiviikkopäivät lähdin aamulla liikkeelle klo 6.50 ja tulin kotiin klo 21. Juuri ja juuri ehdin aina viimeiselle iltatunnille. Ehkä jotkut tekevät töitä kellon ympäri ja harrastavat vielä urheilua sen päälle, mutta ei se ainakaan perheellisen elämää ole. Eikä sellaisen henkilön, jolla ei ole kotiapulaista pyykkäämässä ja laittamassa ruokaa. Minulla ei ole kotiapulaista. :=D

Haasteeni 29 sydäntä

Olen jo nuorena tottunut siihen, että ajoittain on hektisiä ajanjaksoja, silloin tehdään töitä vaikka yötä myöten, mutta nuo ajanjaksot myös päättyvät joskus ja tulee rauhallisempi tilanne. Mitä enemmän olen vuosien varrella tehnyt töitä kellon ympäri, sitä vähemmän näitä "yövuoroja" ja ylipitkiä päiviä haluan enää tehdä. Ainoa asia, mikä motivoi tekemään pitkiä päiviä ajoittain, on se, että työni on mahtavaa ja asiakkaat upeita. Heitä on palkitsevaa kouluttaa ja kaikki konsultointiprojektit ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Mutta myös joogahaasteen läpiviennin kannalta aikataulut ovat olleet ajoittain melko haastavia.

En muista alkuviikon joogatunneista muuta, kuin että edelleen on ollut mukava mennä jokaikiselle tunnille, ottaa oma aika, rauhoittua päivän kiireistä, venytellä niska- ja selkäjumit, venytellä pinkeät jalkalihakset ja rentoutua joogaharjoituksen päätteeksi. Loppurentoutusta kaikki ohjaajat korostavat, heidän mukaansa se kruunaa koko joogaharjoituksen, tämä on helppo hyväksyä tässä vaiheessa haastetta.

Lihaskireys jatkuu edelleen, elastisuus ei ole palautunut lainkaan, vaikka lämpimässä salissa käynnistetään harjoitukset verkkaisessa tahdissa. En kuitenkaan anna tietoisuuden kolmannen tavoitteeni todennäköisestä saavuttamatta jäämisestä häiritä. Olen oppinut jotain haasteen aikana. Itselle ja kehittymiselle täytyy antaa aikaa. Ei tarvitse hosua ja olla kärsimätön. Kehitys tulee aikanaan.


32. päivä

Tänään oli yin jooga-tunti. Odotin tuntia kiinnostuneena, koska ajattelin, että väsymys voisi vähän väistyä rentouttavan venyttelytunnin myötä. Teimme tunnilla liikkeitä, jotka olivat vähän erilaisia kuin yleensä, mutta jostain syystä en oikein päässyt niihin kiinni eivätkä liikkeet tuntuneet hyviltä. Teimme blokin kanssa erilaisia venytyksiä, jotka eivät tuntuneet venytyksiltä vaan aiheuttivat paineen tunnetta siihen kohtaan, jossa blokki oli. En ymmärtänyt liikkeiden ideaa ja tämä tunti jäi harvinaisella tavalla minulle nyt vähän tyhjäksi. Ehkä tämän tunnin idean ymmärrän joskus myöhemmin.

33. päivä

On perjantai ja Letan aamutunnin vuoro. Teen etätöitä tämän päivän ja otan vähän rennommin ylitiukan alkuviikon vuoksi. Joogaharjoitusta en toki ottanut rennommin, koska yllätyksekseni olen alkanut huomata, että voimia on alkanut olla jälleen paremmin. Emme tehneet mitään ekstraerilaisia liikkeitä, mutta perusharjoitukset sujuivat hyvin. Tosin olen oppinut myös haasteen aikana sen, että harjoituksia ei tarvitse arvostella. Tunnin aikana tehtyjen liikkeiden jälkeen ja erityisesti lopussa tehtävissä rentoutuksissa niin Leta kuin muutkin ohjaajat sanovat:

"Päästä tekemästäsi harjoituksesta irti, älä arvostele sitä, hyväksy se sellaisena kuin se on."

Aika vapauttava tieto. Ei tarvitse jäädä kiristelemään sitä, jos harjoitus ei mennyt ihan odotusten mukaan. Toisena päivänä sitten se voi sujua eri tavalla. Jokainen päivä on erilainen, jokainen harjoitus on erilainen, eri päivinä huomaa erilaisia asioita ja tuntemuksia.

34. päivä

Lauantaina olin jälleen Eevan iltatunnilla. Teimme flow-tunnilla jälleen kovasti erilaisia sarjoja, itse asiassa aika tanssilliselta tuntuvia sarjoja. Sehän sopi minulle. Tavoitteena oli saada flow-tunne omaan kehoon, saada keho liikkumaan kuin meren aaltojen jatkuva liike. Se oli suorastaan nautinnollista ja samanaikaisesti äärimmilleen vietyjä jalkojen ja käsien venytyksiä, yhden käden sekä jalkojen varassa tehtyjä voimaa vaativia ojennuksia, selän taakse taivutuksia ja kaikkea aika äärimmäistä (minun mittapuuni mukaan). Nice. Tunnin päätteeksi Eeva totesi, että tämä oli haasteen viimeinen lauantai. En ollut sitä ajatellutkaan ja ensimmäinen tunne oli haikeus. Nytkö tämä päättyy?

35 - 36. päivät

Sunnuntaisin olen käynyt mieluiten aamupäivän tunnilla. Päivä lähtee siitä hyvin käyntiin. Tosin kello 11 on käynnistämiseen ehkä vähän myöhäinen, mutta olenpahan ehtinyt nauttia vapaapäivän aamusta kotona rauhassa, keittää lattekahvini ja lukea sanomalehden. Energiat ovat todellakin alkaneet palautua, pari viikkoa vaivannut väsymys on väistynyt huomaamatta. Erikoista, kuinka sitä ei ensin meinaa huomata väsymystä ja sitten ei huomaa sen poistumista. Blogin kirjoittamisesta on ollut ainakin se hyöty, että olen tarkkaillut omia tuntemuksiani paljon tarkemmin, kuin mitä taatusti olisin muutoin tehnyt.

Viimeinen maanantai. "Maanantai oli jälleen Markus-päivä." Sali oli todella täynnä ja happi lopussa heti tunnin alussa. Ennen meitä salissa oli futarijunnuja, sellaisia yläasteikäisiä poikia parikymmentä kappaletta, jotka olivat imaisseet kaiken hapen. Mahtavaa, että urheiluseurat ovat löytäneet joogan! Tätä peräänkuulutin blogini alkupäivinä ja Leta kertoikin, että futarit käyvät joogasalilla. Täytyy viedä sanaa meidän juniorin seuraan myös, jospa pesispelaajatkin saataisiin joogaamaan. Kaikissa urheilulajeissa kilpatasolla tarvitaan keskittymistä, voimaa, tasapainoa ja lihasten elastisuutta, ja kaikkia niitä saa tasapainoisesti joogasta. On meidän junnu innostunut mun joogailusta, koska tänään illalla hän halusi venytellä kanssani. <3

Oma treeni kulki hapen niukkuudesta huolimatta hyvin, vettä kului ja lattia oli hikipisaroita täynnä, ehkä noin sangollinen hikeä siinä irtosi. Elastisuutta yhä kaipailen, mutta tästä tavoitteesta olen alkanut antaa periksi. Se on asia, jolle en tällä hetkellä mahda mitään, joten se saa tulla sitten kun on tullakseen. Kolmesta tavoitteestani kaksi ensimmäistä ovat hyvää vauhtia täyttymässä ja niihin olen pystynyt itse vaikuttamaan. Ensimmäinen tavoite, 40 päivää joogaa joka päivä täyttyy neljän päivän päästä. Toinen tavoite, säännöllinen liikkumisen rytmi tulee minulla olemaan tästä lähtien, frekvenssillä 2-4 kertaa viikossa. Näihin voin itse vaikuttaa. Notkeuden saavuttaminen kymmenen vuoden takaiselle tasolle ei ole ollut minusta kiinni. Luit aivan oikein! Kroppa on pistänyt siinä vastaan, enkä mahda sille mitään. Kummallisinta tässä on se, että se ei haittaa minua lainkaan.

Päivät 26 - 28. Huonoja yöunia ja mahtavaa tsemppiä!

26. päivä

On perjantai, viikonloppu alkaa, ja vuorossa on Fredrikan hot jooga -tunti. Tänään oli etätyöpäivä, joskin töitä on niin paljon, että järjestelmällisyyteni (=taipumukseni epäjärjestelmällisyyteen) joutuu oikeasti koetukselle, jotta en unohda mitään tärkeää ensi viikolla. Todeta kuitenkin täytyy, että olen äärimmäisen kiitollinen kiireestä, sillä yrittäjälle se on aina positiivinen asia. Tämä 40 päivän joogahaaste on ollut hyvää ajanhallinnan ekstra-harjoitusta, se on pakottanut suunnitelmallisuuteen, koska muutoin en saisi millään palettia pysymään kasassa. Ehkä tästä on hyötyä myös haasteen päätyttyäkin...

Hot jooga -tunnilla otin kohtalaisen rauhallisesti, koska lihasten väsymys on alkanut vaikuttaa yöuniini. Lihaksia särkee jostain syvältä, se ei ole sellaista särkyä, mihin olen tottunut aktiiviliikkujana. Tämä on erilaista, uudenlaista, epämukavaa - sellaista, jonka kuuluu mennä ohi. Aktiiviliikkujankaan kropassa ei kuulu olla tällaista särkyä. No, ehkä osasin odottaa tätä, koska otin alkuvaiheen haasteesta niin täysillä. Perjantain joogatunti meni kivasti, olo oli tunnin jälkeen tavanomaisen hyvä, kuten itse asiassa aina joogatunnin jälkeen. On ollut mukava huomata, että tunnille on aina kiva mennä ja sieltä pois lähtiessä on aina hyvä olo. Olin kuvitellut etukäteen, että jossain vaiheessa tulee kyllästyminen. Ei ole tullut. 

Olen jo alkanut suunnitella, kuinka paljon tulen jatkossa käymään joogatunneilla. Aamutunnit ovat ihan huippuja, koska sen jälkeen on koko päivä vielä edessä. Viikonloppuisin on kiva käydä tunneilla, lauantai-aamut, lauantai-illat, sunnuntaiaamut ja sunnuntai-illat, kaikki käy! Vaikuttaisi tässä vaiheessa siltä, että toinen määrittelemistäni tavoitteista, rutiini säännöllisestä liikkumisesta on hyvää vauhtia toteutumassa.

27. päivä

Menin lauantaina Eevan iltatunnille. Candlelight Yoga Flow with Eeva, this time without candles. Meitä oli sopiva määrä, vajaat parikymmentä henkilöä, joten mahduimme kaikki hyvin saliin, ja oli tilaa hengittää. Teimme jälleen vähän erilaisia liikkeitä kuin hot jooga -tunnilla. Eeva kertoi tunnin alussa, miten flow-tunti etenee ja kuinka jokaisen on tarkoitus löytää oma flow liikesarjoja tehdessä. Toistimme samoja sarjoja niin monta kertaa, että ne oli helppo muistaa. Oli helppo keskittyä liikkeiden tekemiseen perusteellisesti, kun tiesi koko ajan, mitä tehdään. Mutta sitten... siirryimme istumaan lattialle ja teimme minulle kokonaan uudenlaisia harjoituksia. Meillä oli blokit, en tiedä, kirjoitetaanko sana noin, mutta siis korkista tehdyt tiiliskivet, käsien alla ja blokit oli sijoitettu sivuille. Istuimme siis lattialla ja kädet oli sivuilla blokkien päällä. Tosi vaikea selittää... 

Nostimme ensin lantion eteen polvet koukussa jalat maassa, ja heilautimme siitä lantion taakse ojentaen polvet suoriksi nilkat koukussa jalat edessä, kädet koko ajan blokkien päällä. Sitten oli tarkoitus nostaa jalat edessä ilmaan, ristiä nilkat ja pujottaa jalat käsien välistä taakse. No - Eeva nosti jalat ylös, mutta me muut emme. Kysyin Eevalta, mikä on se jippo, jolla jalat saa ilmaan ja hän alkoi neuvoa yksityiskohtaisesti, kuinka liikkeessä tarvitaan tahdonvoimaa, vatsalihaksia ja selän "siipilihaksia". Jatkoimme yrittämistä, ja jotkut onnistuivatkin siinä! Oli hienoa kuulla, kuinka toiset olivat riemuissaan siitä, kun oppivat uutta, onnistuivat liikkeessä, joka ensin tuntui täysin mahdottomalta. Entä minä sitten: Tsemppasin, pinnistin, yritin, keskityin, tein kaikkeni, mutta jalkani olivat kuin sementtiä, ne eivät nousseet senttiäkään lattiasta! Ihme kyllä, se ei harmittanut minua. Haasteen ensimmäisinä päivinä tiedän, että minua olisi harmittanut todella paljon se, etten pysty tekemään jotain. Mutta olen oppinut kärsivällisyyttä haasteen aikana. Eeva on sanonut monesti, että jotain liikettä saa tehdä vaikka kolme vuotta, ennen kuin se alkaa sujua, ja se ei haittaa. Tämä tunti oli hyvä kokemus. Lisää voimaa syviin vatsalihaksiin, ja johan ne jalat joku päivä nousee ilmaan.

28. päivä

Tänään tuli neljä viikkoa täyteen!! Täytyy tunnustaa, että mielessäni risteilee aika ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta olen innoissani siitä, että joka päivä on mahtava mennä joogatunnille ja samanaikaisesti olen alkanut laskea päiviä, kuinka monta päivää haasteessa vielä on jäljellä. Kahden viikon aamukampa on nyt edessä.

Ihmiset joogasalilla ja Facebookissa ovat mahtavasti tsempanneet minua. Toiset ovat salilla kertoneet, kuinka ensimmäinen haaste on ollut kaikkein vaikein, ja sen jälkeen on ollut paljon helpompaa. He ovat oppineet ottamaan haasteen toisella kerralla vähän erilaisella asenteella. Ymmärrän sen nyt erittäin hyvin. Eräs harrastaja kertoi, että hänellä on jäänyt kaikki kivut ja kolotukset pois ja hän on nyt täynnä tarmoa. 

Minä haluan kuitenkin katsoa vielä, miten jäljellä olevat kaksi viikkoa vaikuttavat minuun. Otin tänäänkin Letan hot yoga -tunnilla aika leppoisasti, jätin osan liikkeistä väliin, vinyasat jäi vähemmälle. 

Olisin halunnut tänään ottaa kuvan haasteen seurantapaperista, se näyttää jo mukavalta - neljä riviä sydämiä täynnä, mutta ikävä kyllä puhelimessa ei riittänyt virtaa kuvan ottamiseen. Korjataan asia huomenna. 

Päivät 19 - 25. Kroppa on tosi lujilla nyt!

Nyt on mennyt kokonainen viikko, etten ole kirjoittanut mitään. En ole yksinkertaisesti ehtinyt eikä ole ollut voimia. Tuntuu, että vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Töiden, kodinhoidon, lasten harrastusten ja joogahaasteen yhteensovittaminen on aikamoinen ponnistus, ainakin tällä työtahdilla, kun nukkuakin pitäisi ehtiä enemmän kuin viisi tai kuusi tuntia yössä. Mutta periksi en anna ja nyt tämä marina saa loppua, eihän tällaista ininää kukaan jaksa lukea! Kyllä mä nämä jotenkin saan järjestettyä. Katsotaan mitä muistan viikon takaisista tapahtumista.

19. päivä

Menin jälleen aamutunnille, oli Letan hot jooga -tunnin vuoro. Tällä viikolla olin kolmella aamutunnilla ja pidän niistä. Jää iltaisin aikaa muuhun tekemiseen, eli käytännössä töiden tekemiseen. Jos menen aamutunnille, pääsen käytännössä tekemään töitä vasta puolen päivän aikaan, jolloin työt venyy väkisinkin iltaan. Ei hyvä juttu.

20. päivä

Olin suunnitellut meneväni iltapäivän viideltä alkavalle Candlelight Yoga Flow -tunnille. Olin tehnyt viikkosuunnitelmani viime sunnuntaina, merkinnyt kaikki tunnit pöytäkalenteriin ja puhelimeen. Yllätys oli melkoinen, kun mennessäni joogasalille respan poitsu sanoi, ettei tuntia ole. What!!! Mitä nyt teen, kun päivän jooga on tekemättä? Hän ei osannut sanoa, oliko tunti otettu keskellä viikkoa pois, vai oliko sitä alun perin ollut lainkaan kalenterissa. Enkä minä osannut sanoa, olinko katsonut huolimattomasti kalenteria viime sunnuntaina. Aiemmin olisin ollut varma siitä, että olin katsonut ihan oikein, mutta olen tässä vuosien varrella oppinut sen, että en ole aina oikeassa ja että muistini pettää välillä.... Tuo opetus on ollut aika tärkeä sen kannalta, ettei tarvitse kiristää hermoja kaikista vastoinkäymisistä, myöskään ei tarvitse erityisesti syytellä itseä tai muita. Asiat vaan menee välillä eri tavalla kuin on ajatellut ja se pitää hyväksyä.

Miten ratkaisin tämän päivän joogatuntiongelman? Respan kundi sanoi, että sali on vapaa ja voin tehdä oman Open Studio -harjoituksen. Hmmm.... osaisinko? En itse asiassa epäröinyt hetkeäkään vaan päätin, että nyt menen itsekseni joogasaliin tekemään oman harjoituksen. Salissa oli hiljaista ja siellä ei ollut kovin lämmin verrattuna normaaliin hot jooga -salin lämpötilaan. Ryhdyin tekemään kuitenkin normaalisti alun hengitysharjoitukset ja siirryin siitä aurinkotervehdyksiin. Tein kaikki kahteen kertaan, hitaasti ja huolellisesti. Oli itse asiassa mukava päättää itse, mitä liikkeitä teen ja otan mukaan harjoitukseen. Tasapainoliikkeiden aikana aloin puuskuttaa, ne ilmeisesti ottavat aika lujille. Sain tehtyä puolilootusasennossa tasapainoharjoituksen, sain tehtyä nenä-polveen harjoituksen ja monta muuta. Jossain vaiheessa saliin tuli toinenkin henkilö, joka teki omaa harjoitusta. Keskityimme omiin tekemisiimme. Kesken tunnin saliin tuli joku synttäri/juhlaporukka, jotka tekivät lyhyen alkulämmittelyn ja siirtyivät sitten kiipeilyseinien puolelle. Heidänkään tekemisensä eivät häirinneet lainkaan. On itse asiassa aika hienoa, että pystyy sulkemaan kaiken ylimääräisen hälinän pois mielestä ja keskittymään täysin omaan tekemiseen. Harjoitukseni lopuksi tein myös seinää vasten päälläseisonnan (kyynärvarret maassa). Kivaa oli huomata, kuinka kevyesti sinne pääsin, ei tarvinnut juurikaan ponnistaa, vaan ainoastaan nostaa jalat ylös. Oli hyvä harjoitus. Laitoin seurantalappuun sydämen sijasta tähden, muistuttamaan siitä, että tämä oli erilainen harjoitus. Sitten vain kotiin saunan lämpöön rentoutumaan.

21. päivä

Oli sunnuntai ja menin aamupäivän tunnille. Vaikka eilinen oma harjoitus oli kiva, oli silti kivempaa mennä ohjatulle tunnille lämpimään saliin. En kuitenkaan muista mitään erityistä tuosta tunnista, muuta kuin sen, että olen nyt tehnyt viime päivinä kaikki punnerrukset polvet maassa ja muutenkin keskittynyt hieman kevyempään tekemiseen. Huomionarvoista oli se, että sain kolmen viikon sydäntarrat täyteen ja puoliväli on ohitettu!!!

22. päivä

Kävin Helsingissä jälleen ja ehdin käydä kääntymässä kotona, ennen kuin lähdin illan tunnille. Luulin jälleen, että maanantai on Markus-päivä, mutta ohjaajaa ei salissa ollut, vaikka tulin paikalle pari minuuttia vaille seitsemän. Ohjaajaa ei alkanut kuulua ja kello ylitti jo seitsemän. Antti vastaanotosta tuli kertomaan, että Fredrikan piti tulla ohjaamaan, mutta häntä ei saada puhelimella kiinni. Jotain hässäkkää siis. Sali oli täynnä, tunnille oli tullut ainakin 30 henkilöä. Siellä alettiin aika pian kysellä, kuka voisi vetää tunnin. Heti ilmoittautui pari vapaaehtoista, jotka kyllä vähättelivät osaamistaan, mutta me vakuuttelimme, että kukaan ei ole kriittinen kunhan vaan päästään tekemään. Antti hoiti homman tosi hienosti, pahoitteli kovasti tilannetta ja lupasi hyvittää kaikille tämän tunnin. Jotkut lähtivät pois, sanoivat lähtevänsä ulos lenkille. Minua ei houkuttanut lainkaan ulos kylmään ja pimeään lähteminen ja päätin, että pidän jälleen vaikka oman harjoituksen jos ei muuta keksitä. Saimme taustamusiikkia ja kahden henkilön opastuksesta ryhdyimme tekemään harjoituksia. Tosi hyvin pääsimme vauhtiin ja meni varmaan noin puoli tuntia, kun Fredrika ilmestyi paikalle. Niiiiiiiin pahoillaan kuin ihminen vain voi olla. Hän ohjasi loput tunnista, mutta aistin hänen alakuloisuutensa myöhästymisestään. Oli pakko käydä tunnin päätteeksi sanomassa hänelle, ettei tuo haitannut, me selvittiin ihan hyvin ja tällaista sattuu. Se on varmaan jokaisen ohjaajan painajaisuni, että unohtaa ohjaustunnin tai menee väärään aikaan paikalle ja sali on täynnä ihmisiä, jotka ovat odottaneet tuntia.

En muista, kävikö minulle aikanaan tanssinopetustuntien kanssa sama, mutta yhtä luentoa menin joskus pitämään Pajulahteen väärään aikaan. Oli ollut erään yrityksen työhyvinvointipäivä, ja minulla oli siellä määritettynä tiettyyn aikaan luento. Se oli aikana ennen kännyköitä.... Ajoin parkkipaikalle, kun työterveyshuollon fysioterapeutti tuli sanomaan, "Missä olet ollut, sun luento meni jo!". Tuntui silloin kuin aika olisi pysähtynyt ja sydän samoin. No, siinä nähtiin, että kaikki järjestyy kun halutaan järjestää. He olivat odottaneet minua jonkin aikaa, ja sitten ottaneet muuta ohjelmaa loppupäivästä tilalle. Kun saavuin, pidin oman osuuteni pari tuntia myöhemmin ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Sama tässä joogatunnissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

23. päivä

On tiistai ja Eevan tunti. En muista siitäkään mitään erityistä. Tunnit alkavat mennä päässä sekaisin. Muistan vain sen, että tein punnerrukset polvet maassa, keskityin huolelliseen tekemiseen ja silti oikean jalan pikkuvarvas puutui. Se on tehnyt sitä jo useamman päivän. En tiedä, mistä se johtuu, ja kysyin siitä Eevalta tunnin jälkeen. Ajattelin, jos siinä olisi joku yleinen virhe, josta tuo aiheutuu. Ei kai ollut, koska Eeva ei ollut tuonkaltaisesta ongelmasta kuullut. Hän myös kertoi, että teen liikkeet puhtaasti. Se oli kiva kuulla. Koko ajan voi kuitenkin viedä liikkeitä eteenpäin, venyä syvemmälle, ojentaa polvia enemmän, jännittää lihaksia sopivasti, rentouttaa sopivasti jne. Joogi ei ole koskaan valmis. Jotain liikettä voi tehdä vaikka kolme vuotta, ennen kuin se alkaa sujua. Kehittää siis kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Nykypäivän hätähousuille-heti-kaikki-mulle-tänne-nyt -tyypeille erinomainen aktiviteetti siis.

24. päivä

Keskiviikkona oli tällä viikolla Markus-päivä. Tulin tunnille pari minuuttia myöhässä, kun oli todellinen minuuttiaikataulu. Töistä suoraan ruokakauppaan, kotiin laittamaan pikapikaa ruoka lapsille, Eemelille ruoka naamariin, treenikamat kasaan ja Eemelin vienti pesistreeneihin toiselle puolelle kaupunkia ja sieltä suoraan Saksalaan joogasalille. Jokaiset liikennevalot oli punaisena ja kaikki edessäni olevat autot ajoivat alinopeutta....Eemelikin kysyi, ehdinkö ajoissa. Muru. Pari minuuttia myöhästyin, mutta Markus katsoi hyväksyvästi. Kiitos siitä.

Markus ohjaa kivasti flow-tunnin. Liikkeet tehdään nopealla tahdilla ilman suurempia selityksiä. Tehtiin myös tosi rankkoja liikkeitä ja kahteen kertaan. Lihakset joutuivat koville, mutta nyt se tuntui jälleen hyvältä. Tällä kertaa en paljoa himmaillut ja tunti meni kuin siivillä.

25. päivä

Tänään pääsin kerrankin tunnille ajoissa. Etuna on se, että pääsee vapaasti valitsemaan paikan salista. Silloin kun olen mennyt viime tipassa, joutuu tunkemaan itsensä jonnekin väliin vähän ahtaaseen paikkaan ja häiritsee muiden keskittymistä. Joogatunnilla on kivaa se, että siellä ei jutella kesken kaiken toisten kanssa. Jokainen keskittyy omaan tekemiseen ja vasta tunnin jälkeen pukuhuoneessa jutellaan vapaasti.

Oli yin yoga -tunnin vuoro. Lihakset olivat TODELLA jäykkinä. Tuntui että nyt on tultu takapakkia ja lujaa. Joogahaasteen tavoite vuosien takaisen liikkuvuuden saavuttamisesta tuntuu siirtyvän kilometrien päähän. Päiviä on jäljellä enää 14, enkä ole juurikaan liikkuvuudessa kehittynyt. Aiemmat yin yoga -tunnit ovat tuntuneet erilaisilta. Olen pystynyt siellä venyttelemään aika isosti, ja nyt en pystynyt lainkaan. Tuntui siltä, että lihakset ovat hauraat  ja kaukana kuminauhamaisesta fiiliksestä. Kummallista. Lihakset tarvitsevat välillä lepoa ja tässä haasteessa sitä ei juurikaan tule. Ehkä liikkuvuus tulee sitten haasteen jälkeen, tai sitten viimeiset päivät yllättävät minut. Katsotaan kuinka käy.

Päivät 15 - 18. Mitä oivalsin tällä viikolla periksiantamattomuudesta?

15. päivä

Iso sydän puolisolle

Maanantai-työpäivä oli megapitkä. Lähdin aamulla klo 7 Helsinkiin kouluttamaan henkilöstöammattilaisia Talentum Eventsin järjestämässä"Onnistunut rekrytointiprosessi" -koulutuksessa. Osallistujat olivat innokkaita ja aktiivisia, se on aina kouluttajalle mahtavaa. Koulutuksen jälkeen puoli viideltä oli vielä yksi asiakaspalaveri ja sitten matkasin kohti Lahtea, jossa juoksin suoraan joogasalille iltaseitsemäksi. Tunti päättyi puoli yhdeksän. Olen kiitollinen puolisolleni siitä, että hän on olemassa, olen kiitollinen, että hän huolehtii siitä, että lapset saavat ruokaa, kun äiti huitelee töissä ja harrastuksissa...

16. päivä

Tiistai-työpäivä oli yhtä pitkä kuin edellinenkin päivä. Menin Eevan tunnille seitsemältä ja tunti päättyi puoli yhdeksän. Ilmeisesti nestetasapaino oli jäänyt vähän heikolle tolalle, kun Eevan tullessa korjaamaan minua soturiasennossa, voihkaisin, ja Eeva-parka luuli, että minua ei saa korjata. Asentoa ei tarvinnut syventää kuin vähän ja lonkassa tuntui kramppi jonka kanssa ei voinut soturia tehdä. Muutoinkin tunnilla oli vähän haasteita keskittymisen kanssa, kun ajoittain nauratti saadut ohjeet (ota oikean jalan peukalosta kiinni...) Sori Eeva, mutta oli pakko kirjoittaa tämä tähän, kun se oli niin hauska. :D Oli kuitenkin hyvä, kun hän korjasi punnerrusasentoani, joka virheellisenä ilmeisesti oli johtanut siihen, että olkapää oli kipeytynyt. Hän myös kertoi, että ehkä lihakseni alkavat olla hieman väsyneitä ja voisin tehdä punnerrukset vaikka polvet maassa, jotta opin tekemään liikkeen ensin oikein ja vähitellen kasvatan voimaa. Hmmm... vähän hampaat kiristellen mietin, otanko tämän ohjeen vastaan, kun haluaisin kehittyä niin nopeasti. Olin kyllä huomannut, että lihakset alkavat olla väsyneet, jalat tuntuvat sata kiloa painavilta, takareidet tuntuvat jäykiltä, kylkiä pakottaa, kotiin mennessä olin todella väsynyt.

17. päivä

Keskiviikkona menin Letan aamutunnille klo 10. Oli kiva mennä tunnille, mutta samalla huomasin, että jalat, kädet ja kyljet olivat aika väsyneet. Sellainen perusväsynyt olo. Tein tunnilla kuitenkin aika täysillä koko ajan, lukuunottamatta punnerruksia, jotka tein polvet maassa. Yritin keskittyä siihen, että käden asento on oikea ja paino on tarpeeksi edessä. Muilta osin en antanut itselleni armoa. Täydet venytykset ja äärimmäiset asennot siten, että lihakset alkavat lähes täristä... Tunnin jälkeen vaihdoin Letan kanssa muutaman sanan lihasten väsymyksestä ja hän kehotti ottamaan rennosti, tekemään kevyemmin, jättämään joitain liikkeitä väliin tai jopa pitämään välipäivän. Tämän viimeisen torjuin täysin, koska silloinhan koko 40 päivän haasteeni ja siihen liittyvä tavoite jäisi toteutumatta. Eräs tunnilla ollut ystävällinen henkilö kehotti myös ottamaan kevyemmin. Hän osallistui nyt kolmatta vai neljättä kertaa joogahaasteeseen ja kertoi ensimmäisen kerran olleen hänellä sellainen, jossa hän oli turhan ankara itseään kohtaan ja lähes rikkoi jalkansa lihasten ja nivelten osalta. Aloin miettiä sitä, kuinka periksiantamattomasti minun täytyy piiskata itseäni vai olisiko tässä kuitenkin tilaa lempeydelle itseä kohtaan. Ei minun tarvitse jättää päiviä väliin, mutta voisinko oikeasti ottaa vähän kevyemmin tunnilla?

18. päivä

Torstaina menin jälleen Letan aamutunnille klo 10 ja olin päättänyt, että nyt teen kevyemmin ja kokeilen, miltä se tuntuu. Tärkeintä oli ehkä kokeilla, miltä se tuntuu henkisesti, toki myös fyysisesti, koska nyt kehoni tarvitsee armoa. Olin aamulla fyysisesti todella väsyneen oloinen. Tunnilla jätin joitain punnerrussarjoja (vinyasa) väliin, joita yleensä en ole missään tapauksessa jättänyt pois, ja muutoinkin tein liikkeet ainakin vähän kevyemmin, jätin ääriasennot pois ja muiden tehdessä siltaa, minä venytin selkää blokin avulla hyvin rennosti. Tunnin jälkeen minulla oli todella hyvä olo. Tuntui, että se väsymys, joka minua vaivasi aamulla, haihtui 75 minuuttia kestävän harjoituksen aikana. Tämän viikon paras oppi ei niinkään ollut fyysinen kehitys, lisää voimaa, lisää notkeutta, lisää tasapainoa, vaan sen ymmärtäminen, että joskus periksiantamattomuus ei olekaan viisasta. Voi olla viisautta antaa periksi ja olla itseään kohtaan lempeä. Suorituskeskeisenä ihmisenä tiedän olevani aika vaativa niin itseäni mutta myös läheisiäni kohtaan. Uskon, että tästä oivalsin tällä viikolla jotain tärkeää. Mitä enemmän jotain asiaa yrittää pakottaa, sitä kauemmas se menee. Pehmeä, suostutteleva, ymmärtävä ja aikaa antava asenne voi kantaa parempaa hedelmää.

Päivät 13 - 14. Jooga on kuin rentoutuminen Day Spassa

13. päivä

Oli lauantai ja menin kello viiden teen sijasta kello viiden joogatunnille. Vireystila oli hyvä, jälleen kerran. Huomaan nyt, että lähes joka kerta vireystilani on hyvä ja tunneille on mukava mennä. Toisaalta olen tästä huomiosta jopa vähän yllättynyt, koska olisin jotenkin kuvitellut, että voisin alkaa kyllästyä, väsähtää tai muuten vaan voisi tuntua siltä, ettei huvittaisi mennä tunnille. Mutta olen nyt oikeasti todella tyytyväinen tästä huomiosta, koska muutoin voisi olla tuskaisat neljä viikkoa edessä, jos jo vajaan kahden viikon jälkeen treenaamaan lähteminen tuntuisi tervanjuonnilta. Luulen, että tietoisuus siitä, että saan 75 minuuttia tai 90 minuuttia kokonaan omaa aikaa, jolloin minun ei tarvitse huolehtia yhtään mistään muusta, on yksi iso tekijä siinä, että tunnille on kiva mennä.

Keskustelin erään henkilön kanssa joogahaasteestani. Hän ei tiennyt joogasta oikeastaan juuri mitään, tai oli hänellä käsityksiä, mutta ne olivat sellaisia, että menen nirvanaan tai irtoan ruumiistani. Oli mukavaa oikaista nämä väärät käsitykset, koska ainakaan vielä en ole irronnut ruumiistani, eikä se ole tavoitteenikaan. En tiedä, onko se joidenkin joogien tavoite. Ruumiista irtautumisen sijasta minulle riittää toistaiseksi, että voin irrottautua joogatunnin aikana työhön liittyvistä ajatuksista (vaikka pidän työstäni äärimmäisen paljon), kodinhoitoon liittyvistä ajatuksista (vaikka pidän kotitöistäkin), lasten kiukutteluista ja sen sellaisesta (vaikka rakastan lapsiani yli kaiken). On hienoa, kun voi keskittyä itsekkäästi vain omaan itseen. Tai eihän itsestä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ole itsekästä, sillä kun pidän huolta itsestäni, silloin jaksan pitää huolta lapsistani, perheestäni ja työstäni.

Eeva piti lauantain tunnin. Se oli vähän erilainen kuin tavalliset hot jooga -tunnit. Tunti oli nimellä Candlelight Yoga Flow ja sen sisältö oli erilainen kuin viime viikolla. Oli mukavaa aloittaa tunti eri tavalla, tehdä uudenlaisia liikkeitä, uudenlaisia sarjoja ja teimme niitä aika monta kertaa siten, että liikesarjat muisti hyvin ulkoa. Tunti oli sopivasti fyysinen ja rankka, mutta ei liian rankka kuitenkaan. Ja ainahan on mahdollisuus keventää liikkeitä halutessaan, mitä en kuitenkaan yleensä halua tehdä. Liikkeet ovat nimeltään asanoja, ja olen kovasti yrittänyt kuunnella, mitä nimet ovat, siinä kovin hyvin onnistumatta. Kuulosti siltä että teemme aaslkjflasjdflkj-asanan ja seuraavassa liikesarjassa oli ajfeölkaes-asana ja sitten oli vielä joku atana-asana. Eli en muista yhtään näiden asanojen nimiä, mutta ei se kai haittaa. Aina voi katsoa miten ohjaaja tekee ja seurata vaan perässä.

14. päivä

Oli isänpäivä ja ohjelmassa oli tietenkin ollut kaikkea isien juhlistamista. Tärkeää ja mukavaa. Menin iltapäivän joogatunnille, ja en voi kieltää, että olin aivan hivenen pettynyt kun tunti olikin yin-yoga -tunti. Olen merkinnyt kalenteriini vain joogatunnit, mutta en tuntien nimiä, koska en tässä vaiheessa juurikaan voi valita sitä, minkälaiselle joogatunnille menen, vaan valinta toteutuu täysin aikatauluperustein. Olin asennoitunut fyysiseen treeniin ja ankaraan hikoiluun ja keskittymiseen, ja lisäksi olin jo torstaina ollut yin-jooga tunnilla, niin en olisi nyt tätä valinnut. Mutta ei se mitään, kaikki tunnit ovat kuitenkin aina tärkeitä, ja nyt päätin jälleen ottaa tästä Letan ohjaamasta yin-yoga tunnista kaiken irti. Teimme yin yogaan kuuluvia pitkiä, useita minuutteja kestäviä venytyksiä, ja Leta neuvoi ja ohjasi ihanalla rauhallisella tyylillään olemaan pelästymättä tuntemuksia, joita jäseniin tulee pitkien venytysten jälkeen. Tunnetta siitä, että lihakset ja nivelet ovat ihan "broken" ja hitaasti palaudutaan ääriasennosta pois ja annetaan jäsenille aikaa palautua ja rentoutua.

Letan ääni oli jo itsessään rentouttava ja lämmin, ja sen lisäksi läpi koko tunnin salissa oli kaunista pianomusiikkia, rauhallista, duurivoittoista, joka toi mieleen kevään ja puron solinan ja ensimmäisten kevään kukkien puhkeamisen, vihertävät koivunlehdet ja lämpimän auringon. Huomasin oman kehoni fiiliksen olevan sama kuin hieronnan jälkeen. Tuntui kuin olisin ollut Day Spassa lämpimässä huoneessa  itsensä hemmotteluhetkessä parhaimmillaan. Äärimmäiset venyttelyt rauhallisesti ja pitkään tekevät lihaksille varmasti samaa ellei jopa parempaa kuin lihasten hieronta. Todella huikea havainto!! Tuonne tunnille haluan uudelleen!

Päivät 9 - 12. Raakaravintoa, päälläseisontaa ja Teemu Selänne

9. päivä

On tiistai. Työpäivä oli antoisa ja positiivinen. Oli jälleen Helsinki-päivä ja olin liikkellä junalla, kuten tavallista. Nykyisin VR on kohtuullisesti ajoissa, verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin juna-aikataulujen paikkansapitävyys oli enemmän poikkeus kuin sääntö. Kuitenkin pitkästä aikaa juna oli jälleen myöhässä, melko paljon itse asiassa, sillä saavuin Lahteen 40 minuuttia aikataulusta myöhässä. Tulin kotiin klo 17.30 ja muistin rautatieasemalta kotiin ajaessani, että on juniorin koulun vanhempainilta kuudelta. Siispä kotiin vaihtamaan joogavaatteet, koska minun piti ehtiä klo 19.45 alkavalle joogatunnille....jonne ehdin kyllä klo 19.45, mutta olin silti 45 minuuttia myöhässä! Mitä ihmettä?? Joogatunti olikin alkanut jo klo 19. Sadasosasekunnin ajan mietin, että nyt haasteeni on pilalla, mutta kysyin yogarocksin respan tytöltä, voinko mennä vielä tunnille ja hän vastasi myöntävästi. Varmuuden vuoksi kysyin vielä, kuka tunnin ohjaa (=uskallanko mennä myöhässä) ja kun kuulin, että Eeva ohjaa, totesin, että uskallan mennä :) Jälkikäteen mietin kyllä, että kenen ohjaamalle tunnille en olisi "uskaltanut" mennä...

Eeva otti minut hymyillen vastaan, yllättyneenä kylläkin, enkä ihmettele. Ei yleensä kukaan tule tunnille täysin kesken. Harmitti ihan vietävästi. Toiset olivat jo täydessä vauhdissa ja menossa jo lattialla tehtäviin venytyksiin. No, ehdin olla 45 minuuttia mukana. Tuli lämmin ja pääsin joten kuten mukaan, mutta keskittyminen oli kyllä täysin hukassa. Laitoin seurantalappuun minikokoisen sydäntarran.

10. päivä

Mansikkasmoothie

Kannattaa aina välillä mennä eri ruokakauppaan kuin missä yleensä käy. Tulee löytäneeksi uudenlaisia tuotteita, kuten minä löysin eilen illalla. Kävin pienehkössä ruokakaupassa, jossa oli mielenkiintoisen näköiset pullot hedelmä/vihannesosastolla. Jostain syystä pullot oli aseteltu mielenkiintoisen näköisesti esille ja pysähdyin katsomaan niitä. Pullosta löytyi sanat, ei lisäaineita, ei lisättyä sokeria, kaikki vitamiinit tallella. Osui ja upposi. Ostin kokeeksi pari smoothiepulloa, koska niistä saa sopivasti energiaa joogatunnille, jos ei ole muutoin ehtinyt syödä. Ennen treeniä ei voi syödä raskaasti, kuten huomasin raakasuklaakakun kanssa ensimmäisenä haastepäivänä.

Valitsin kaksi eri makua. Toinen oli mustikka-kaali-punajuuri-pinaatti-mustaherukka-omenasmoothie ja toinen oli mansikka-appelsiini-parsakaali-lehtikaali-selleri-pinaatti. Hieman erikoisen kuuloiset yhdistelmät, lievästi sanoen. Mansikkasmoothie oli paremman makuinen, mutta molemmat toimivat erinomaisesti. Vitamiineja rutkasti, energiaa sopivasti treeniä varten, kuumentamatonta hedelmä/vihannes-smoothieta. Suosittelen lämpimästi.

Letan aamutunnille mennessäni hotkaisin siis smoothien ja jaksoin hyvin. Tunti oli tasaista, pehmeää ja perusteellisen erinomaista ohjaustyötä, johon voi Letan tunneille mennessä aina luottaa. Oma tekeminen jäi kuitenkin jotenkin vajaaksi. Mikään ei mennyt erityisesti pieleen, mutta jotenkin tuntui, että junnaan paikallani. Notkeus ei edisty, tasapaino on ihan ok, mutta ei edisty. Voimatkin on ihan ok, mutta ei parane. Toinen olkapää vähän vihoittelee, kipuilee tietyissä asennoissa. Tylsää. Siitä huolimatta on kuitenkin aina hyvä olo, kun tunnilta lähtee pois. Rentoutunut olo ja lihaksissa hyvä fiilis. Pääkopasta en tiedä.

11. päivä

Nyt on torstai ja Fredrikan yin-yoga tunti. Jälleen kerran se osui oikeaan paikkaan. Yin -tunti on niitä pitkiä venytyksiä, jotka kestävät minuuttitolkulla ja 75 minuutin aikana ehditään tehdä noin 10 liikettä. Tai jotain siihen suuntaan. Tunnilla ei tällä kertaa tullut hiki lainkaan, mutta tein silti äärimmäisiä venytyksiä. Joogaliikkeillä on hassuja nimiä. Tunnin viimeiseen venytykseen oli useampi vaihtoehto, ja valitsin sen, jolla oli hassuin nimi ja joka oli intensiivisin liike.

Jos muistan oikein, niin olin asennossa nimeltä "Hymyilevä lehmännaama". Onkohan se englanniksi "Smiling cow-face"? Ei lehmät hymyile. Tai jos hymyilevät, niin ei ihan hahmota, kuinka se asento tuota kuvaa. Istuttiin lattialla jalat koukussa toinen polvi toisen yli taivutettuna, niin kuin risti-istunta mutta polvi toisen yli vietynä. Siitä sitten taivutus eteen ja tervetuloa sietämään sadomasokistinen kipu lonkissa ja pakaroissa. Toisella puolella jouduin laskemaan syviä hengityksiäni, jotta en tullut asennosta ennen aikojani pois. Venytys päättyi kun olin ehtinyt laskea seitsemääntoista. En tiedä, olisinko kestänyt kahteenkymmeneen. Ehkä olisin, ehkä en. Sitä ei voi tietää.

12. päivä

Törmäsin Ari Mennanderin kirjoittamaan Teemu Selänne -kirjaan. Selailin kuvia, sillä minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta lukea tekstejä, en ole erityisesti jääkiekkofani. Suomalaisilla on ulkomailla maine, että kaikki suomalaiset seuraavat jääkiekkoa. Kollegani Ruotsista ihmetteli, enkö ole innoissani, kun jääkiekon jotkut kisat alkavat. En edes tiedä, mitkä kisat. Hän sanoi ääneen, että eivätkö kaikki suomalaiset ole jääkiekkofaneja? Öööö, eivät...

Takaisin Teemuun. Yleensä Teemusta julkaistaan kuvia, jotka ovat jääkiekkokaukalosta tai punttisalilta, tai sitten jostain kekkereistä. Punttisalitreeni levytankoineen ja hikipisaroineen antaa sitä kuvaa, että lätkänpelaajat treenaavat voimaa  ja kovaa, jotta jaksavat runnoa toisiaan kaukalossa. Olin siksi todella innoissani siitä, että kirjassa oli Teemusta oheinen kuva. Teemu joogaa!! Tai vähintään venyttelee. Upeaa ja mahtavaa! Näitä kuvia julkisuuteen lisää. Pikkupojille mallia, ja niille lätkä-isille myös!

Kuva tuoreesta Teemu-kirjasta

Aamuinen joogatunti meni mukavasti. Pääsin kokeilemaan pään ja käsien varasssa seisomista. Kesällä olin tehnyt sitä puistojoogassa ihan onnistuneesti vaikkakin avustajan kanssa. Ehkä kerran olin onnistunut pungertamaan itseni yksin ylös. Mutta nyt oli mahtavaa tehdä pääseisonta yksin, koska pääsin siihen yllättävän helposti ja hallitusti, eikä se tuntunut erityisen vaikealta edes. Mahtavaa tehdä näitä minulle uusia liikkeitä ja huomata, että osaan ja pystyn!! Ei ne varmasti monille ole mitään ihmeellisiä, mutta minulle ovat. Leta kertoi, että suurin osa alkulämmittelyssä tehtävistä liikkeistä ja harjoituksista johdattaa ja valmistaa pääseisontaan, jos ymmärsin oikein. Keskivartalon hallinta ja kannatus ovat olennaiset, tasapaino toki myös. Ehkä joku päivä vietän aikaa ylösalaisin enemmänkin...

Olen alkanut ihmetellä sitä, kuinka itsestään selvyydeksi on alkanut muodostua jokapäiväinen joogasalille meno. Se ei tunnu työläältä lainkaan. Aikataulujen suunnittelu ja sovittelukin on mennyt yllättävän kivuttomasti. Siitä suuri sydän perheelle, koska he ovat tämän myös omalta osaltaan mahdollistaneet. <3 <3 <3