keskiviikko 29. lokakuuta 2014

3. päivä ja päänsärky

Päänsärky alkoi eilen illalla. Markus oli ekana päivänä varoittanut siitä ja kehottanut juomaan vettä vähintään kolme litraa päivässä. Olin tehnyt niin ja silti päänsärky tuli. Ei voinut mitään. Inhoan päänsärkyä. Olen kärsinyt siitä aikanaan erittäin usein ja olen ollut tyytyväinen, kun se on nykyään harvinainen vieras.

Tänään päänsärky jatkui lähes koko päivän. Työt sain kuitenkin hoidettua aika tarmokkaasti siitä huolimatta. Vähän mietin, kuinka selviän illan joogatunnista, koska jäsenet alkoivat olla aika jähmeän tuntuiset, kuten eilen osasin jo uumoilla.

Olin yllättynyt siitä, että odotin illan treeniä aika paljon. Olin jotenkin etukäteen ajatellut, että jokapäiväinen treenaaminen olisi juuri alussa hankalaa ja olisi vaikea saada itseään liikkeelle. Olin väärässä ja se oli kiva huomata. Katsotaan, tuleeko jossain vaiheessa puutuminen ja se, että ei viitsisi lähteä salille.

Toinen yllätys oli treenin kuluessa huomaamani liikkeiden helppous. Salin lämpö tekee varmaan osaltaan sen, että jäsenissä ei tunnu kipeää kireyttä - tai sitten olen ottanut alun liian kevyesti...

Se, mistä olen todella iloinen, on että ylitin tänään itseni! Tein jotain, mitä en ole tehnyt ehkä noin 25 vuoteen. Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan, mutta minulle se oli itseni ylitys tänään. Yritin jo kesällä joogatunnilla nostaa itseäni lattialta siltaan, enkä pystynyt. Jäin siihen kohtaan, missä pää on maassa, mutta käsivoimat eivät riittäneet työntämään päätä irti lattiasta ja pelkäsin selkäni olevan siihen liian kankea.

Tänään tein sen!

Ja se tuntui hyvältä, ei pelkästään henkisesti uskaltaa tehdä jotain, minkä kanssa on ollut aina niin varovainen, vaan myös fyysisesti se tuntui mahtavalta! Jokaisen istumatyötä tekevän, tietokoneen ruudun ääressä työskentelevän pitäisi päästä tekemään silta! Nimittäin vähänkö sai hartialihakset kyytiä. Yläselän ja niska-hartiaseudun lihakset ja käsilihakset joutui oikeisiin töihin ja päänsärky katosi kuin veitsellä leikaten! Uskomatonta!

Tästä on hyvä jatkaa.


tiistai 28. lokakuuta 2014

2. päivä


My best friend
Hyvä fiilis oli tänään aamulla lähteä joogatunnille. Tiedän, että lihaskireyttä alkaa vähitellen tulla, mutta sitä ei ole vielä. Tuhansia vuosia sitten, kun opetin työkseni tanssia ja treenasin aerobicia aika rankasti, opin tuntemaan kehoni hyvin. Tiesin, miten lihaksissa tuntuu kova treeni ja pitkät venytykset tai painoilla tehdyt treenit vasta viiveellä. Aerobicohjaajakursseilla ei ensimmäisen päivän jälkeen ollut mitään vaikeutta, mutta auta armias kolmatta päivää! Rappusia ei voihkimatta pystynyt alaspäin laskeutumaan. Mietin, tuleeko tässä samanlainen jatkumo. Tosin se ei haittaa. Sopiva lihasten arkuus kertoo vain siitä, että on tullut tehtyä jotain. Sitä tunnetta olen kaivannut! Kun vain juoksee junalle ja kotona rappusia ylös ja alas, ei siitä lihakset kipeydy…

Leta tosin jarrutteli vähän aamulla meitä innokkaimpia itsensä haastajia, kun hän opasti, että 40 päivän joogahaasteen tarkoitus ei ole rääkätä itseään siten että kyllästyy koko lajiin, eikä halua vilkaistakaan haasteen jälkeen joogasalin suuntaan. Tavoite on löytää itsestään jotain syvempää, keskittymistä tähän hetkeen ja tietoisuuteen omasta itsestä ja ympäröivästä maailmasta, presenssiä, kuten Jorma Uotinen sanoisi. Leta LaVignen sanoin: ”Keskity hengitykseen, sisään- ja uloshengitykseen ja sen mukana tapahtuvaan liikkeeseen. Sitä on jooga.”

Relaxed and peaceful, whoever you are

Mietin harjoituksia tehdessäni, että tämä tekisi kaikille niille nuorille hyvää, joilla on vaikeuksia keskittymisen kanssa. On hyvä sulkea kaikki ulkomaailma pois, pelikoneet ja konsolit pois, älypuhelimet, statuspäivitykset, kiire ja hälinä, kaikki pois. Tekee hyvää vain kuunnella omaa hengitystään ja keskittyä liikkeeseen. On vähän kuin menisi hetkeksi pois tästä maailmasta. Mietin tunnilta pois lähtiessäni, että saisiko sen rauhallisuuden ja seesteisyyden tunteen jatkumaan. Ettei olisikaan niin, että vain joogasalilla on irrallaan kaikesta muusta, ja pitääkö sen olla siten, että on irrallaan? Tulisiko sen ollakin niin, että on tasapainossa ympäröivän maailman kanssa, sekä joogasalilla että sen ulkopuolella?

Tasapaino pysyi tänään paremmin kuin eilen. En erityisesti revitellyt tai yrittänyt laajoja liikeratoja, mutta toki tein jokaisen liikkeen siten, että se tuntui venytyksenä aina jossain puolella. Hyvä olo. Nyt istun junassa matkalla asianajotoimiston osakkaita tapaamaan. Ryhdytään kehittämään rekrytointeja sekä esimiesten valmiuksia esimiestyössään.

maanantai 27. lokakuuta 2014

1. päivä


Tänään oli erikoinen työpäivä. Olin jostain syystä vähän kireä ja jännittynyt. Mitään erikoista ei työpäivässä sinällään ollut, mutta minusta tuntuu, että joogahaasteen vastaanottaminen ja tämän julkiseksi tekeminen jännitti, vaikka eihän tämä mikään vakava asia ole, kai? Tuntui, että en oikein pystynyt kunnolla keskittymään ja ajatukset harhailivat.

Olin eilen laatinut ensimmäisen viikon joogaohjelman valmiiksi. Merkitsin tunnit kalenteriin, koska työni on kovin epäsäännöllistä ja aikataulultaan vaihtelevaa. Käyn Helsingissä muutamana päivänä viikossa ja pyrin pitämään pari etäpäivää. Päätin, että hyödynnän etäpäivinä aamutuntimahdollisuuden, koska silloin jää iltaisin perheelle aikaa. Huomenna pääsen myös osallistumaan Letan aamutunnille, vaikka menen Helsinkiin, koska ohjelmani alkaa vasta klo 13.

Mutta sitten tämän illan ensimmäiseen joogatuntiin ja sen fiiliksiin. Tunti oli illalla, seiskasta puoli ysiin ja valmistautumisessa tein ensimmäisen virheen. Söin väärin...

Vietimme eilen meidän Oskarin 18-vuotissyntymäpäiviä ja olin leiponut sinne mm. raakasuklaakakkua. Olin leiponut kyllä muutakin, mutta en itse ole syönyt kolmeen vuoteen sokeria enkä vehnäjauholeivonnaisia, joten raakasuklaakakku oli minulle sopivaa. No virheeni oli se, että tuntia ennen joogaa söin raakasuklaakakkua, vain pari pientä palaa... Ei olisi pitänyt.

Tunti sinällään oli mahtava, siinä ei ollut kerrassaan mitään moitittavaa. En ollut aiemmin osallistunut Markuksen vetämille tunneille, mutta varmasti osallistun toisenkin kerran. Hyvät ohjeet, rauhallinen ja selkeä tyyli. Hot joogassa sali on ihanan lämmin, sali oli tänään todella täynnä. 40 päivän haasteeseen osallistuu muitakin  kuin minä ;D. Ulkona vihmova sadetihku ja pimeä musta ilta ei haitannut. Ihmisten kommentit pimeästä, pitkästä ja masentavasta syksystä tuntuivat siellä todella kaukaisilta. Tuntui siltä, että koko keho lämpeni heti ytimiä myöten, ja hikipisaroiden virta oli kirjaimellisesti loputon!!

Tunnilla oma keskittymiseni kuitenkin oli herpaantuvaa, samaan tapaan kuin työpäivän aikana. Horjuin, tasapaino ei pitänyt, en jaksanut punnertaa kuin "naistenpunnerruksia", raakasuklaakakku painoi vatsassa, piilolinssit menivät kaksin kerroin silmissä. Oli sellainen ärtynyt, häiritsevä fiilis. Mutta kun tunti oli loppu ja lähdin kotiin, olo olikin kummallisesti hyvä ja rauhallinen. Oli hyvä startti.

Innolla odotan huomisaamua, kun menen tunnille klo 9.




lauantai 25. lokakuuta 2014

Tule seuraamaan matkaani 40 päivän joogahaasteessa

Lauantai 25.10.2014

Päätin sitten osallistua yogaROCKSin 40 päivän haasteeseen. Se käynnistyy maanantaina, eli ylihuomenna. Se on menoa nyt!

Mistä tässä oikein on kyse?

Tavoitteena on osallistua joogatunneille 40 peräkkäisen päivän ajan ja pidän kokemuksestani päiväkirjaa. Katsotaanko selviänkö haasteesta. Mietityttää, jaksanko varmasti osallistua joka päivä? Pystynkö järjestämään aikatauluni siten, että ehdin tunneille?

Kuulemma jo 30 päivän osallistuminen on hyvä saavutus, mutta eihän se minulle riitä. Haluan pystyä suoriutumaan koko haasteesta, kaikki 40 päivää!



"40 päivän harjoittelu on vaativaa. Se on vaikeaa. Se tulee olemaan todella haasteellista. Usko kehoon ja sen kykyihin, voimaan ja kestävyyteen joutuu koetukselle. Ja varmasti tulee päiviä jolloin haluaisit jättää haasteen kesken. Mutta kuten eräs kuuluisa joogi on sanonut: "Keep up and you will be kept up!" Tulet löytämään syvältä itsestäsi voimanlähteitä ja elinvoimaa joiden olemassaolosta et edes tiennyt. Jatka vain, ja lopussa tiedät selviytyväsi haasteista muussakin elämässä, ja pystyt asettamaan itsellesi haasteita joista selviät."  

Yllä oleva teksti on ote yogaROCKSin sivuilta, jossa kuvaillaan tämän haasteen haasteellisuutta. Haasteita minä haluan. Ne kiehtovat ja kiinnostavat. En ole koskaan halunnut päästää itseäni helpolla.

Olen käynyt satunnaisesti hot jooga -tunneilla ja kesällä puistojoogassa. Jostain syystä en ole saanut itseäni kuitenkaan säännöllisesti liikkeelle.

Asetan itselleni nyt seuraavat tavoitteet:

1) Pystyn osallistumaan kaikkina päivinä joogatunneille 40 päivän ajan
2) Saan itselleni palautettua rutiinin säännöllisestä liikkumisesta 10 vuoden tauon jälkeen
3) Saan palautettua liikkuvuuden samalle tasolle, jolla se on ollut 10 vuotta sitten

Nämä ovat tavoitteet, joihin pystyn itse vaikuttamaan. Jos näiden mukana tulee muita elämänlaatua parantavia asioita, se on pelkkää plussaa.

Alla kuvia kahden vuoden takaa. Onhan tämä lähtötilanne aika "alkeellinen". Katsotaan, miten haaste tästä lähtee käyntiin.

                  Pihajoogaa Italiassa Ravennassa kesällä 2012
Puistojoogaa Lahdessa kesällä 2012