Päivät 15 - 18. Mitä oivalsin tällä viikolla periksiantamattomuudesta?

15. päivä

Iso sydän puolisolle

Maanantai-työpäivä oli megapitkä. Lähdin aamulla klo 7 Helsinkiin kouluttamaan henkilöstöammattilaisia Talentum Eventsin järjestämässä"Onnistunut rekrytointiprosessi" -koulutuksessa. Osallistujat olivat innokkaita ja aktiivisia, se on aina kouluttajalle mahtavaa. Koulutuksen jälkeen puoli viideltä oli vielä yksi asiakaspalaveri ja sitten matkasin kohti Lahtea, jossa juoksin suoraan joogasalille iltaseitsemäksi. Tunti päättyi puoli yhdeksän. Olen kiitollinen puolisolleni siitä, että hän on olemassa, olen kiitollinen, että hän huolehtii siitä, että lapset saavat ruokaa, kun äiti huitelee töissä ja harrastuksissa...

16. päivä

Tiistai-työpäivä oli yhtä pitkä kuin edellinenkin päivä. Menin Eevan tunnille seitsemältä ja tunti päättyi puoli yhdeksän. Ilmeisesti nestetasapaino oli jäänyt vähän heikolle tolalle, kun Eevan tullessa korjaamaan minua soturiasennossa, voihkaisin, ja Eeva-parka luuli, että minua ei saa korjata. Asentoa ei tarvinnut syventää kuin vähän ja lonkassa tuntui kramppi jonka kanssa ei voinut soturia tehdä. Muutoinkin tunnilla oli vähän haasteita keskittymisen kanssa, kun ajoittain nauratti saadut ohjeet (ota oikean jalan peukalosta kiinni...) Sori Eeva, mutta oli pakko kirjoittaa tämä tähän, kun se oli niin hauska. :D Oli kuitenkin hyvä, kun hän korjasi punnerrusasentoani, joka virheellisenä ilmeisesti oli johtanut siihen, että olkapää oli kipeytynyt. Hän myös kertoi, että ehkä lihakseni alkavat olla hieman väsyneitä ja voisin tehdä punnerrukset vaikka polvet maassa, jotta opin tekemään liikkeen ensin oikein ja vähitellen kasvatan voimaa. Hmmm... vähän hampaat kiristellen mietin, otanko tämän ohjeen vastaan, kun haluaisin kehittyä niin nopeasti. Olin kyllä huomannut, että lihakset alkavat olla väsyneet, jalat tuntuvat sata kiloa painavilta, takareidet tuntuvat jäykiltä, kylkiä pakottaa, kotiin mennessä olin todella väsynyt.

17. päivä

Keskiviikkona menin Letan aamutunnille klo 10. Oli kiva mennä tunnille, mutta samalla huomasin, että jalat, kädet ja kyljet olivat aika väsyneet. Sellainen perusväsynyt olo. Tein tunnilla kuitenkin aika täysillä koko ajan, lukuunottamatta punnerruksia, jotka tein polvet maassa. Yritin keskittyä siihen, että käden asento on oikea ja paino on tarpeeksi edessä. Muilta osin en antanut itselleni armoa. Täydet venytykset ja äärimmäiset asennot siten, että lihakset alkavat lähes täristä... Tunnin jälkeen vaihdoin Letan kanssa muutaman sanan lihasten väsymyksestä ja hän kehotti ottamaan rennosti, tekemään kevyemmin, jättämään joitain liikkeitä väliin tai jopa pitämään välipäivän. Tämän viimeisen torjuin täysin, koska silloinhan koko 40 päivän haasteeni ja siihen liittyvä tavoite jäisi toteutumatta. Eräs tunnilla ollut ystävällinen henkilö kehotti myös ottamaan kevyemmin. Hän osallistui nyt kolmatta vai neljättä kertaa joogahaasteeseen ja kertoi ensimmäisen kerran olleen hänellä sellainen, jossa hän oli turhan ankara itseään kohtaan ja lähes rikkoi jalkansa lihasten ja nivelten osalta. Aloin miettiä sitä, kuinka periksiantamattomasti minun täytyy piiskata itseäni vai olisiko tässä kuitenkin tilaa lempeydelle itseä kohtaan. Ei minun tarvitse jättää päiviä väliin, mutta voisinko oikeasti ottaa vähän kevyemmin tunnilla?

18. päivä

Torstaina menin jälleen Letan aamutunnille klo 10 ja olin päättänyt, että nyt teen kevyemmin ja kokeilen, miltä se tuntuu. Tärkeintä oli ehkä kokeilla, miltä se tuntuu henkisesti, toki myös fyysisesti, koska nyt kehoni tarvitsee armoa. Olin aamulla fyysisesti todella väsyneen oloinen. Tunnilla jätin joitain punnerrussarjoja (vinyasa) väliin, joita yleensä en ole missään tapauksessa jättänyt pois, ja muutoinkin tein liikkeet ainakin vähän kevyemmin, jätin ääriasennot pois ja muiden tehdessä siltaa, minä venytin selkää blokin avulla hyvin rennosti. Tunnin jälkeen minulla oli todella hyvä olo. Tuntui, että se väsymys, joka minua vaivasi aamulla, haihtui 75 minuuttia kestävän harjoituksen aikana. Tämän viikon paras oppi ei niinkään ollut fyysinen kehitys, lisää voimaa, lisää notkeutta, lisää tasapainoa, vaan sen ymmärtäminen, että joskus periksiantamattomuus ei olekaan viisasta. Voi olla viisautta antaa periksi ja olla itseään kohtaan lempeä. Suorituskeskeisenä ihmisenä tiedän olevani aika vaativa niin itseäni mutta myös läheisiäni kohtaan. Uskon, että tästä oivalsin tällä viikolla jotain tärkeää. Mitä enemmän jotain asiaa yrittää pakottaa, sitä kauemmas se menee. Pehmeä, suostutteleva, ymmärtävä ja aikaa antava asenne voi kantaa parempaa hedelmää.